p9270096.jpg-650x377.jpg

Lohkon klubien avainhenkilöt kokoontuivat yhteiseen tapaamiseen Jyränkölän Syrjälä-saliin 27.9.2012. Klubistamme tapaamiseen osallistuivat presidentti Vesa Rapia, sihteeri Juha Hersta, PDG Jukka Hietanen ja lohkon puheenjohtajan ominaisuudessa pastpresidentti Kari Koponen.

Jyränkölän toimitusjohtaja Kari Hahl kertoi Jyränkölän Setlementin toiminnasta ja organisaatiosta. Vapaaehtoistyön johtaja Teija Naakka kertoi Jyränkölän vapaaehtoistyöstä, jonka rungon muodostaa Tuttavantupa ja muu asukastoiminta. Tuttavantupa (toiminta aloitettu 1992) on sosiaalinen kohtauspaikka ja vapaaehtoistyön organisoinnin keskus. Tärkeä rooli on myös Kämmen toiminnalla, joka on säännöllistä elintarvikejakelua vähävaraisille. Viime vuonna toiminnassa oli mukana yhteensä 120 vapaaehtoistyöntekijää, jotka tekivät yhteensä yli 18 000 tuntia vapaaehtoistyötä.

Projektipäällikkö Kati Hämäläinen kertoi Jyränkölän TieAuki – projektista, joka tarjoaa työjaksoja Jyränkö-län toimintayksiköissä. Toiminnassa tarjotaan tutustumista Jyränkölän työtehtäviin, ohjaamista ja työkyvyn arviointia. Projekti järjestää myös palkkatukipaikkoja sekä työharjoittelu-, työkokeilu- ja työelämävalmennuspaikkoja. Projektin toimintaan kuuluu myös erilaisia koulutuksia, vertaistapaamisia ja opintoretkiä. Projektin tavoitteena on myös välityömarkkinoiden kehittäminen yhdessä muiden toimijoiden kanssa sekä yritys- ja oppilaitosyhteistyön kehittäminen. Vuonna 2011 toimenpiteiden piirissä oli yhteensä 109 henkilöä.

Ankkuritoiminta

Pekka Airamo, Pekka Pusa ja Ville Forstedt kertoivat Ankkuri toiminnasta, joka toimii Päijät-Hämeen poliisilaitoksen yhteydessä osana Päijät-Hämeen turvallisuussuunnitelmaa. Projektissa ovat mukana Päijät-Hämeen poliisilaitos, Päijät-Hämeen sosiaalipäivystys, Lahden seurakuntayhtymä, Lahden nuorisopalvelut sekä Päijät-Hämeen alueen kunnat.

Toiminnan tavoitteena on nopea puuttuminen nuorten (13 - 18 v) rikoksiin ja häiriökäyttäytymiseen rikoskierteen katkaisemiseksi. Ankkuri toiminnassa tuetaan nuorta tarjoamalla mahdollisuus luottamuksellisiin keskusteluihin, koulunkäynnin ja harrastusten tukemiseen, työharjoittelupaikkojen etsimiseen sekä elämänhallintaan. Usein taustalla on rikkinäisiä ja moniongelmaisia perheitä. On laskettu, että yhteiskunnan ulkopuolelle jäävä nuori maksaa yhteiskunnalle elämänsä aikana 1,2 miljoonaa euroa. Toiminnan piirissä on ollut vuonna 2011 300 nuorta ja 2012 noin 400 nuorta. Heinolasta toiminnan piirissä on ollut noin 30 nuorta.

Aktiivista Leo-toimintaa piirissä

D-piirin kauden 2012-2013 Leojen piiripresidentti Alina Mustamaa ja Leohallituksen varapresidentti Aino-Maija Laitinen kertoivat Leo toiminnasta. Suomen Leot järjestävät kansainvälisen Leo Europa Forumin (LEF 2013) ensi vuoden elokuussa Himoksella. LEF on eurooppalaisten Leojen vuotuinen kohokohta, joka kokoaa yhteen aktiivisimmat Leot. Tapahtumaan odotetaan 400 vierasta.Tapaamisessa keskusteltiin myös Leojen tulevasta vuosikokouksesta.  Suomen Leojen vuosikokous pidetään Lions-liiton vuosikokouksen yhteydessä Heinolassa kesäkuussa 2013.

Piirikuvernööri mukana tapaamisessa

DG Juhani Nyyssönen kertoi Suomen Lions-liiton kaikkien aikojen suurimmasta kehitysyhteistyöhankkeesta Ratnapuran silmäsairaalasta Sri Lankassa. Sairaala avattiin elokuussa 2011 ja leikkaukset aloitettiin tammikuussa 2012. Vajaan vuoden aikana sairaalassa on ollut rekisteröityjä potilaita yhteensä 4 723 ja potilaskäyntejä yhteensä 8 811. Yksi kirurgi on leikannut 329 potilasta.

Harmaakaihi leikkausta odottavia potilaita on jonossa. Tavoitteena on saada 2 kirurgia lisää. Leikkauksia on tehty 10 vuotta vanhalla laitteella. Tavoitteena on hankkia Lions klubien tuella sairaalaan uusi, ajanmukainen leikkausmikroskooppi, jonka avulla voidaan leikata huomattavasti enemmän potilaita.

Share This Article

Seuraava

12.09.2012 • 12:05

Edellinen

12.11.2012 • 12:16

Aiheet

muita Ajankohtaisia