IMG_20220927_175127_HDR.jpg

Sää suosi. kun keräännyimme 27.9. Sulkavankosken parkkialueelle. Retkelle oli ilmoittautunut 13 leijonaa ja meidän mukana oli myös kaksi "maskottia". Edellisen kerran vastaava tilaisuus pystyttiin järjestämään, ennen koronaa, toukokuussa 2018 Tähtiniemen laavulla. Joten uusia veljiä oli nyt mukana useammalta vuodelta.

Matkaa Tornimäkeen on parkkipaikalta 2,3 km ja reitti on keskivaativa. Matka sujui rattoisasti hyvässä seurassa, eikä kukaan jäänyt matkalle. Laavulle saavuttua sytytimme tulen grillipaikalle.

Vapaamuotoisen tilaisuuden tarkoitus on kertoa uusille veljille toiminnasta ja vastailla mikäli heille on tullut kysymyksiä, joihin eivät ole vielä saaneet vastauksia. Samalla nautimme eväiksi varattuja makkaroita, pullia ja kahvia termoksesta.

Konnivedelle avautuva, ruskan värjäämä, näköäla on huikea. Meidän pois lähtiessä, näkymää korosti vielä kaunis auringonlasku. Olimme varustautuneet otsalampuin, joten hämärtyvä ilta ei hidastanut polulla liikkumista, vaikka parkkipaikalle saapuessa olikin jo pilkkopimeää.

Share This Article

Seuraava

December 7, 2021 • 4:32PM

Edellinen

October 29, 2022 • 12:39PM

Aiheet

muita Ajankohtaisia